Valokuvaaja Vaasa

Valokuvaaja

Kamera on vienyt minua moneen paikkaan aina Laosin usvaisten vuorten puunlatvoista Suomen jääkiekkomaajoukkueen hienkatkuiseen pukukoppiin. Kuuden vuoden ajan olen työskennellyt osa-aikaisena freelance-kuvaajana. Nyt olen päättänyt elää unelmaani ja satsata valokuvaukseen täysipäiväisesti.

”Enemmän naurua, vähemmän järkee”

Yleisesti ottaen olen spontaani, lapsenmielinen ja välillä jopa varsinainen sekopää. Tästä on kuvatessani osoittautunut olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Koristelemattomuuteni tapaa yleensä lähinnä keventää tunnelmaa. Ei olisi ensimmäinen kerta kun lehtikuvaaja Pellinen hyppäisi järveen vain saadakseen paremman kuvakulman.

”Valokuva pysäyttää ajan”

Kaikesta huolimatta suhtaudun valokuvaukseen vakavasti. Nautin ihmisten kuvaamisesta ja pienten yksityiskohtien metsästyksestä. Sillä pienet eleen tai ilmeen muutokset saattavat saada aikaan suuren mullistuksen kuvan tunnelmassa. Tavoitteenani on ”3L”. Ei siis kolme litraa vaan kolme ”ällää”: läheisyys, lämpö ja luonnollisuus.

”Aitous tulee ihmisiltä luonnostaan ei vääntämällä rautalangasta”

Haluan kuvata teidät aidoimmillanne juuri sellaisina kun te tänä päivänä olette. Minusta ihmisen persoona välittyy paremmin kun kuvataan hänelle luonnollisessa miljöössä. Siksi kuvaan mieluusti kotonanne, ulkona tai jossain teille tärkeässä paikassa. Studio on toki myös käytettävissänne.

Minulle valokuvaus on ohikiitävien hetkien ikuistamista ja jakamista. Ethän anna sinulle tärkeiden hetkien kiitää ohitsesi.

Jarno ”Photoshooter” Pellinen